Hi, I hope you all are doing fine<3.
Today on my daily morning walk I passed by a school yard. There were lots of children playing, and I slowed down to watch them play. When I got closer I saw something that caught my eye, a little girl sitting on a rock all by herself, looking very sad. She was all alone in the middle of an otherwise hectic yard. I stopped because my first instinct was to walk up to her, give her a hug and ask her if she was ok, but I didn't. I froze and couldn't come up with anything to say to comfort her. I thought that maybe she'd be afraid of me, because I would have had to walk through gates to get to her.
Now, I regret not saying or doing anything, and I can't get this moment out of my head. Even the thought of all the bullying going on between children makes me so incredibly sad, and it hurts my heart thinking that so many children suffer at school. I can't even bare the thought of others being mean to my baby, but no matter how strong, confident and well I try to rase my child, some things are out of my reach, and that's just how it is. I regret not acting today, but now I know that the next time I will!
Kindness is everything in this world<3
pictures: pinterest
Voi mikä ihana kirjoitua Sofia!! Mielestäni tämä ( ja moni muut kirjoituksesi) kuvastaa juuri sitä lempeyttä ha hyvyyttä millä suhtaudut muihin ihmisiin. Meillä kaikilla olisi siitä paljon opeteltavaa!!
ReplyDelete-Riina-
<3 kiltisti sanottu jälleen Riina <3
DeleteTähän olisi niin paljon sanottavaa, jos vaan löytäisi oikeat sanat...
ReplyDeleteAsia on itselleni henkilökohtainen, koska itseäni kiusattiin koulussa koko yläaste. Eipä ala-astekaan ruusuilla tanssimista ollut, mutta silloin ei myöskään ollut mitään ison mittakaavan kiusaamista. Muuton takia vaihdoin yläasteelle mennessä koulua ja tutustuin kesän aikana naapurustossa tyttöön, jota oli kiusattu jo ala-asteella. Niinpä sitten kouluun mennessä jouduin itsekin kiusaamisen kohteeksi, koska menin kouluun kiusatun kaverina. Ja koko yläasteen sain joka päivä kuulla ulkonäöstäni negatiivisia kommentteja ja uskoin vakavasti vuosia, että olen maailman rumin nainen.
Itsetuntoni jouduin noiden vuosien jälkeen kasaamaan kokonaan alusta asti uudestaan ihan pienistä palasista. Työ otti vuosia ja vaati sekä minulta itseltäni tietoista itseni hyväksymisen opettelua ja lisäksi rohkaisua muilta ihmisiltä ja positiivista palautetta myös miehiltä ;) Vasta aikuisena olen pystynyt oikeasti olemaan onnellinen. Nykyisin olen onneksi vahva ihminen, minulla on hyvä itsetunto, nautin elämästä jne. Mutta matka ei ollut helppo ja aina silloin tällöin tulee edelleen pieniä puoli päivää kestäviä takaumia, jolloin itseni surkeaksi tunteminen meinaa ottaa hetkeksi vallan. Onneksi se menee aina nopeasti ohi ja sitä tapahtuu harvoin ja olen nykyään varmasti keskivertonaisia tyytyväisempi itseeni, niin ulkonäkööni kuin henkisiin ja fyysisiin kykyihini, koska olen joutunut opettelemaan näkemään asiat positiivisesti ja myös realistisesti.
Se on totta, että vanhemmat eivät voi vaikuttaa kaikkeen, eivätkä pelastaa lastaan maailman vaikutuksilta ja suojella lasta siltä, mitä lapsi kohtaa koulussa jne. Mutta vanhemmilla on kuitenkin vaikutusta. Itse en voinut edes puhua vanhemmilleni kohtaamastani kiusaamisesta, koska vanhempani eivät olisi kyenneet puuttumaan tilanteeseen oikealla tavalla. Äitini oli kerran sattumalta samassa bussissa, missä muutamat pojat haukkuivat minua ja kaveriani, johon äiti totesi bussimatkan jälkeen, että "aina pojat tyttöjä kiusaa".... Jep, enpä voinut hänelle kertoa mitään enempää, koska suhtautuminen oli vähättelevää. Äitini on kyllä itse aina ollut rautarouva, jota mikään ei hetkauta. Hyvä, että hän on pärjännyt, mutta ehkä jotain pientä empatian puutetta on ilmassa... Isäni taas on ollut enemmänkin tyyppiä anteeksi kun olen olemassa ja olen näin surkea mato matkamies maan, joten eipä hänestäkään olisi tukea ollut. Joten oma näkemykseni on nykyään, että vanhemman pitää yrittää (paino sanalla yrittää, koska välttämättä ei onnistu) luoda lapselle hyvä ja vahva itsetunto ja tunne siitä, että lapsi on hyvä ja koko meidän perhe on jees. Ja silti opettaa ottamaan huomioon myös muiden tunteet ja osoittaa empatiaa muille. Ehkä jostain sellaisesta voisi syntyä tasapaino. Itseäni ainakin olisi varmasti auttanut, jos vanhempani olisivat tukeneet ja kannustaneet minua, eikä kodin ilmapiiri olisi ollut sellainen, että kaikille perheenjäsenille auotaan päätä kotonakin milloin mistäkin. Olisin tarvinnut tukea, kannustusta ja kuuntelua, jossa omat tunteeni olisi otettu vakavasti. Silloin olisin ehkä voinut selvitä pienemmin vaurioin.
Mutta en syytä ketään, vanhempani ovat tehneet parhaansa, mihin ovat kyenneet. Itse toivon joskus pystyväni paremmin tukemaan mahdollisten lasteni henkistä kasvua. Samoin pyrin kääntämään omat kurjat kokemukseni voitoksi, näkemään sen, mikä on todella tärkeää elämässä ja olemaan sorrettujen puolella. Silti taistelen edelleen sen puolesta, että uskaltaisin koittaa hankkia niitä lapsia, kun ikää on jo kolmekymmentä. On vain ihan kauhea ajatus, että joudun joskus pakottamaan lapsen menemään kouluun... Joten kiusaamisella on todellakin pitkät seuraukset!
Noissa sun pinterestistä nappaamissa kuvissa on muutama todella hyvä lause, jotka on NIIN TOTTA. Kaikkea hyvää kaikille ja please, muutetaan pikku hiljaa tämän maan kulttuuria siihen suuntaan, etteivät lapset eivätkä aikuiset kiusaisi toisiaan. <3
Koskettava tarina ja kiitos että jaoit sen kanssamme. Se on tärkeää ja rohkeaa että näistä asioista puhutaan<3. Ihanaa että osaat nähdä asian jo noinkin positiivisesti. Ajattelen aina myös niitä kiusaajia. Lapsi joka kiusaa muita ei varmasti voi hirveen hyvin itsekään, ja sekin on surullista. Sitäpaitsi lapsi joka kiusaa tulee varmasti ja toivottavasti ymmärtämään minkä on tehnyt viimeistään aikuisena, ja joutuu sitten elämään sen kanssa loppu elämän. Sekin on varmasti hirveää. Kiusaaminen on siis kaikille osapuolille kauhea kokemus ja vaikuttaa monesti loppuelämän. Minä ainakin aijon tehdä parhaani kun kasvatan lastani juuri siinä että yritän opettaa ja antaa hänelle itsevarmuutta mutta myös empatiaa, ystävällistyyttä ja ymmärtäväisyyttä <3.
DeleteKun luin postaustasi, se tuntui surullisen tutulta ja koskettavalta kuin suoraan omasta elämästä:( toivoin myös että aikuiset olisivat puuttuneet/ puuttuisivat rohkeammin jos huomaavat kiusaamista tapahtuvan.ja että kiusattu ei jäisi yksin pahan olonsa kanssa.
ReplyDeletekiusaaminen jättää kuitenkin aina jälkensä niin pienenmpiin kuin isompiin koululaisiin mutta myös aikuisiin, koska lopputulos ei aina ole onnellinen,joista on lehdissä juttua ollut,kiusattu yrittänyt/ tehnyt itselleen jotain, kun ei ole saanut apua pahaan oloonsa.koulukiusaamista vastaan pitäisi yrittää tehdä enemmän vaikkakin opettajat ovatkin nykyän tiukoilla muutenkin.
toivotaan että tulee vielä joku kaunis päivä,jolloin kaikki ovat toisillensa ystävällisiä, eivätkä kiusaa toisiansa:) ihanaa päivän /viikon jatkoa sinulle ja perheellesi:)
-heidi
Kiitos että myös sinä jaoit kokemuksesi tällä kanssamme. On vaan niin vaikeaa tietää mistä aloittaa ja mitä tehdä. Sen voimme ainakin kaikki tehdä, että yritämme itse näyttää muille esimerkkiä varsinkin lapsille miten kohdella muita ihmisiä. <3
DeleteHieno kirjoitus! Opettajana tiedän, että kiusaaminen on vakava ja todella vaikea asia. Lapset osaavat olla todella ilkeitä toisilleen ja välillä kiusaamiseen on vaikea puuttua, vaikka mukana olisi niin oppilaat, opettaja ja vanhemmatkin. Hienoa, että kirjoitit aiheesta.
ReplyDeleteSehän on just se, että sille on niin vaikea saada loppu :(. Lasten hyvinvointiin pitäisi puuttua enemmän muutenkin niin ehkä muiden kiusaaminen vähentyisi… <3
Delete